torstai 14. heinäkuuta 2016

Kurssin antia




 
Kairos Europe -nimisen firman kurssi Moodle in Action järjestettiin Lontoon Ovalissa. Kaikki viisi kurssipäivää kestivät yhdeksästä yhteen ja sisälsivät vartin kahvitauon. Me osallistujat tulimme ympäri Eurooppaa: Turkista, Ranskasta, Sloveniasta, Kreikasta ja minä Suomesta. Kouluttaja oli italialainen. Kaikki muut kurssin opiskelijat opettivat eri aineita joko yläkoulussa tai lukiossa ja useimmille heille Moodle oli hyvinkin uusi ja haasteellinen väline.
 
Itse saavuin paikalle lentojeni takia reilun tunnin myöhässä, mikä ei onneksi haitannut lainkaan. Pääsin hyvin hyppäämään vauhdista kärryille. Ensimmäisenä kurssipäivänä loimme ja määrittelimme harjoituskurssin Moodleen.
 
Viiden päivän aikana kehittelimme kukin omia harjoituskurssejamme ja lisäilimme niihin erilaisia harjoituksia, ulottuvuuksia, linkkejä sekä toimintoja pala palalta. Aina uusia osasia ja toimintoja lisättyämme kävimme testaamassa niiden toimivuutta ja mahdollisia ongelmia toistemme kurssialustoilla, mikä antoi kunkin kurssin ylläpitäjälle myös mahdollisuuden harjoittaa omaa rooliaan verkko-opettajana.
 
Erilaisia ongelmia ja haasteita ilmeni tämän tästä - osan niistä aiheutti tekniikka, osan päällekkäinen roolitus verkkoalustalla, osan  tottumattomuus Moodlen käytössä. Ratkaisua pulmiin etsittiin sekä itsenäisesti että yhdessä ryhmän ja opettajan kanssa ja miltei kaikkiin niihin löytyikin vastaus. Prosessi sinänsä oli hyvin opettavainen.
 
Vaikka suurin osa kurssiajasta koostui ruudun tuijottamisesta ja näppäimistön hakkaamisesta, kahvitauot olivat sitäkin sosiaalisempia ja uusia kansainvälisiä ystävyyksiä luotiin tehokkaasti. Hauskaa sattumaa oli sekin, että turkkilaisten englanninopettajien Seldan, Nursenin ja Pelinin seuraava EU-rahoitteinen reissu on elokuussa Helsinkiin!
 
Tavoitteenani oli saada varmuutta ja monipuolisuutta Moodlen käyttöön verkko-opetuksessa. Tämä tavoite toteutui, ja innolla jopa odotan opitun testaamista käytännössä.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti